Mitä on emotionaalisesti taitava, systeemin resilienssiä kasvattava ja muutoksiin sopeutumista edistävä johtaminen muuttuvassa maailmassa?
Lainaan vastauksen permakulttuurista, “working with nature rather than against it”. Permakulttuuri tulee sanoista permanent ja (agri)culture, vapaasti suomennettuna kestävä kulttuuri. Idea permakulttuuriin lähti havainnosta, että maaperän hedelmällisyys on tulosta vuosisatojen aikana kertyneestä rikkaasta humuksesta. Kun maaperä puhdistetaan viljan viljelyyn, hedelmällinen maaperä vähä vähältä kulutetaan loppuun ja joudutaan turvautumaan kalliisiin lannoitteisiin, jotka taas puolestaan rasittavat vesistöjä ja köyhdyttävät eliöstöä.
Permakulttuuriin kuuluu systeeminen ajattelu, diversiteetti luo maaperää, jolla erilaiset kasvit ja lajit viihtyvät. Kukkivat kasvit tarjoavat ravintoa pölyttäjille, jotka auttavat niitä jatkamaan sukuaan, linnut syövät kukkivien kasvien marjoja ja pörriäisiä, mutta myös tuhohyönteisiä. Linnut myös levittävät siemeniä ja lannoittavat maata ulosteellaan. Madot, typensitojakasvit, maatuvat kasvit ja koppakuoriaiset ylläpitävät myös osaltaan ekosysteemin terveyttä ja tuottavuutta. Niitä kaikkia tarvitaan, jotta systeemi säilyy terveenä. Mutta miten tämä liittyy johtamiseen? Siten, että meidän kannattaa kysyä, että jos maaperän osalta permakulttuuri kannattaa – se on eettistä, kestävää ja tuottavaa – niin onko siitä jotain opittavaa ja siirrettävissä inhimillisiin vuorovaikutus- ja asiantuntija konteksteihin? Mitä ”working with nature rather that against it”, voisi tarkoittaa johtamisessa?
Ihmisen luonto – tunnetta ja järkeä
Ihmisen ”luontoon” kuuluu järjen ja tunteen yhteen kietoutuneisuus. Tunne vaikuttaa rakentamiimme merkityksiin ja merkitykset vuorostaan tunteisiin. Usein johtajia luonnehditaan ja arvioidaan akselilla kova/rationaalinen – pehmeä/emotionaalinen. Joskus linjataan että hyvä johtaja osaa olla sekä että – oikean paikan tullen kova, rationaalinen ja tavoitteellinen sekä toisaalta pehmeä ja empaattinen eli työntekijän inhimillisen kokemuksen huomioonottava. Mutta mitä tämä käytännössä, konkreettisesti tarkoittaa?
Jokainen kommunikaatiotilanne on kokemukselliselta kontekstiltaan monikerroksinen – se on merkitysten ja tunteen humus, inhimillinen maaperä. Se sisältää yhtä monta tulkintaa tilanteen tavoitteista, tehtävistä ja emotionaalisesta sävystä, kuin siihen on osallistujiakin. Monikerroksellisen kontekstin hyväksyminen on moninaisuuden vaalimista ja moninaisuuden vaaliminen luo kontektuaalisesti älykkään systeemisen ”organismin”. Metaforisesti, työpaikka tarvitsee omaa pölyttäjän tai hajottajan tehtäväänsä hoitavia yksilöitä.
Tunteen ajatteleminen kultivoi johtajan työn
Mutta, aina emme osaa arvostaa erilaisuutta rikkautena kukaan, millään organisaation portaalla. Vastuu kontekstin toimivuudesta, hedelmällisen humuksen vaalimisesta lankeaa kuitenkin johtajille ja esihenkilöille. Tehtävä ei ole helppo, etenkään haastavissa systeemeissä, joissa on paljon muutoksia. Vuorovaikutustilanteet ovat luonteeltaan niin nopeita, että etenemme selkärangastamme käsin. Siksi ihmisten on vaikea hallinnoida vuorovaikutukseen välittyviä sanattomia viestejä. Oma asenne ja tunne kuultavat sanojen lomasta. Ajattelumme on nopeaa, kun se on emotionaalista. Tarvitsemme tunteiden ajattelua, hidasta sanoiksilaittamista, jotta voimme kultivoida ymmärrystä, ymmärtää itseämme ja toisia.
Shidara Kiyokazun japanilaisen permakulttuurin pioneerin mukaan meidän tulee tuntea olevamme yhtä 一体化 / ittaika, suunnittelemamme paikan kanssa. Hänen näkemyksensä mukaan työntekijän tulisi voida laittaa itseään työhönsä. Tällainen työ sitouttaa, luo kasvua ja hyvinvointia – jos työ on paikka, jossa on itsenä olemisen vapautta, kestävä kasvu on mahdollista.
